perjantai 13. huhtikuuta 2018

Tällä viikolla jatkoimme osan porukan kanssa kulkuneuvo teemaa liikunnassa, mutta lisäsimme siihen vähän lapsien toiveita, eli kiipeämistä, liukumista ja pomppimista. 


Karhut puolestaan harjoittelivat taidokkaasti erilaisten viivojen piirtämistä ja oman nimen kirjoittamista.


Satumetsän salongissa saa kampauksia hiuksiin sekä ehostukset kasvoihin! 🙂

Kahvilassa ei haittaa vaikka "muhvinssit" välillä tippuu lattialle, hyvin voi syödä 😄

Palapelien tekeminen on ihan erilaista kun leikkii olevansa retkellä ja pelaavansa pelejä 😀

Keväiset kukkaset alkaa pikkuhiljaa koristamaan Satumetsää 🌼


Ensi viikolla eka ryhmällä on maanantaina (sisä)vesileikkipäivä ja toka ryhmällä todennäköisesti sitten samat hommat kuralla höystettynä ulkona. Muutoin jatkamme viikon aikana keväisiä askarteluja ja kulkuneuvoteemaa. 
Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!