perjantai 6. lokakuuta 2023

Vesileikkejä, maalausta ja retkeilyä

Vesileikkiryhmä 1 aloitteli viikon vesileikeillä. 🐳 

Maalattiin käsi ja painettiin se paperiin, käden kuvista muodostuu siili ryhmän seinälle. 🦔



Toiveiden ilmapalloihin oli ilmestynyt meille mm. toivemusiikkia ja niitä me toteutettiin tällä viikolla. 😍



Kuraleikeistä ollaan päästy nauttimaan tällä viikolla. ☂️



  Jumpassa liikuttiin erilaisten eläinten tavoin. 🐅🐇





Musiikissa laulettiin ja soitettiin syksy- ja sadelauluja. Mietittiin myös minkä värisiä syksyn lehdet on ja otettiin sen värisiä huiskia musiikkileikkiin mukaan. 🍁 Soittimina meillä oli mukana klaveesit. Sateenvarjon alle pääsi, jolloin osa teki sadepisaroita sateenvarjon päälle. 🌧







Käytiin retkellä lähimetsässä. Tutkittiin ympäristöä ja leikittiin. 🙂  Mukana oli myös tehtäväkortit. Retkikiikareilla sai tähyillä ympärilleen. Lähtiessä huomattiin myös piiitkä mato ja ihmeteltiin sitä porukalla. 🪱






                                                         Hyvää viikonloppua! 🧡