perjantai 2. helmikuuta 2024

Luistelua, tunnetaitoja ja ystävyyttä

 Viikko käynnistettiin katsomalla ”Reima Räiskeesta” kaksi videota ja rauhoittumiskeinoa. Tällä kertaa keinoina olivat kymmeneen laskeminen ja höyhenellä kutittelu. Lopuksi sai vielä sanomalehdestä pyöritellä ” harmipalloja” ja heittää ne pois.



Tiistaina ja keskiviikkona ryhmämme isoimmat lapset pääsivät luistelemaan yhdessä Tähtimetsän isojen kanssa. Luistelut sujuivat hienosti: todella taitavia luistelijoita ja kaikki nauttivat luistelusta.




Tiistaina Satumetsään jääneet saivat yllätyskutsun vierailulle Röllimetsään. Siellä pääsimme tutustumaan heidän ryhmään, aikuisiin ja leikkeihin. Satumetsäläiset viihtyivät jännittävässä merirosvoleikissä ja kotileikissä. Kiitos Röllimetsä! Kesviikkona laulelimme ja leikimme lumiukko-lauluja ja lopuksi sai levähtää hallaharson alla tunnelmoimassa.





Torstaina oli tiedepäivä ”Karkaavat pippurit”. Tarvittiin vettä, pippuria ja astianpesuainetta. Sitten tutkimaan ja ihmettelemään. Veteen tiputetaan tippa astianpesuainetta, pippurit karkaavat astian reunoille.
Meidän arjessa ilmiö toimii:käsienpesu saippualla saa pöpöt häviämään käsistämme.



Perjantaina lauloimme ja leikimme pari kaverilaululeikkiä. Kertasimme myös miniverson (päiväkotisovittelu) ja puhehiiren käyttöä. Ryhmämme seinälle ilmestyi sovittelupeikko, joka saa paikan paitaansa jokaisesta sovitellusta tapahtumasta.

Viikolla on vielä ehditty pelata Tellustajat-peliä, tehdä hamahelmillä taideteoksia, piirrellä ja tehdä palapelejä.





Maanantaina pääsee ryhmä 1 vesileikkeihin.

Hyvää viikonloppua☀️