Viime viikolla käytimme paljon aikaa siihen että saimme äideille yllätykset valmiiksi. ❤️
Sen lisäksi meille tultiin pitämään katsomuskasvatushetki ja tällä kertaa aiheena oli ”Kultainen sääntö”.
Tällä viikolla olemme viettäneet paljon aikaa ulkoillen ja nautittu auringosta ja lämmöstä. ☀️ Ulkoa onkin löytynyt mm. etanoita ja niitä on tainnut jotkut yrittää salakuljetella kotiakkin asti. 🐌😄
Tällä viikolla on vietetty myös lintuviikkoa. Olemme bongailleet ja kiikaroineet lintuja ja linnunpesiä röllin pihalla. 🦉
Vuorovaikutusleikissä oli tällä viikolla leikkinä vuorossa sanomalehden lyöminen nyrkillä ja korin heitto paperipallolla. 🙂
Sitten me ollaan myös ihan vaan nautittu alkavasta kesästä ja ulkoleikeistä. ☀️
Aurinkoista viikonloppua!