perjantai 12. tammikuuta 2024

Askartelua ja retkeilyä

Viikkoa aloiteltiin vesileikeillä ryhmä 1 kanssa. 🐳 

Matikkaleikeissä kaikilla oli 3 karkkia. Hiiri kävi aina joltain varastamassa karkin, sitten mietittiin että keneltä karkkia on hävinnyt ja montako. 😊 


Jumppasalissa meillä oli ninjarata. Oli kiipeilyä, tasapainottelua, kuperkeikkoja, ryömimistä ja pomppuja. 







Askarreltiin lumiukot koristamaan ryhmän seinää. Aloitettiin askartelu painamalla jalan kuva paperiin, sitten leikattiin ja liimattiin lakki ja nenä, piirrettiin kädet, suu ja silmät. Sitten puuttui vielä lumisade joka tehtiin pumpulipuikolla. ☃️



Retki tehtiin lähellä olevalle sillalle. Käytiin katsomassa miltä joki näyttää näin talvella. Nyt olikin ollut niin kylmää että joki oli jäätynyt ihan umpeen. Käydään keväämmällä katsomassa uudestaan miltä näyttää. 🙂



Perjantaina päästiin viettelemään taas 4-vuotis syntymäpäiviä. 🎈

Viikon päätteeksi otettiin myös ohjattuja leikkejä. Jaettiin porukka kolmeen leikkiin: Ryhmähauleikki, korjausleikki ja ninjagoleikki. 

Maanantaina 15.1. Jukurit vierailee Röllissä klo 9.00.

Mukavaa viikonloppua! 🤍