perjantai 16. helmikuuta 2024

Ystävänpäiväviikko

 Maanantaina katsottiin Reima Räiskeen video, jossa tällä kertaa rauhoittumiskeinona oli syvähengitys. Nyt meillä on käytössä neljä hyvää rauhoittumiskeinoa, jos tarve niille ilmenee.


Tiistaina vietettiin ryhmämme ensimmäiset 5-vuotis syntymäpäivät. Ilmapalloon saikin sankari laittaa jo viisi tarraa😊. Ulkoilun aikana lapset pääsivät takapihalle kulkemaan lumisia polkuja ja tekemään lumitaidetta.

Kevään ajan tiistaisin siistijämme ottaa mukaansa ryhmämme kaksi lasta pieniin siivous- ja järjestelytehtäviin. Aamu-ulkoilun aikana he saavat tehdä mm. pölyjen pyyhintää ja tavaroiden järjestelyä satumetsän tiloissa.


 


Keskiviikkona oli tarjolla perheiden yhteinen ystävänpäivä aamupala. Lasten lokeroiden oviin oli ilmestynyt oma kuva ystävän kanssa❤️. Laulettiin ja leikittiin ystävänpäivä lauluja koko porukka yhdessä.

Torstaina tehtiin omassa ryhmässä tasa-arvokävelyä. Pienissä ryhmissä kierrettiin joka huone. Lapset saivat kertoa, mikä huoneessa on kivaa, mikä ei ole kivaa, ketkä siellä heidän mielestään leikkivät ja mitä he haluaisivat sinne. Saivat myös kuvata kivoja ja ei kivoja asioita.




Perjantaina oli talon yhteinen ilohetki ulkona. Aloitimme yhteisleikeillä ja sen jälkeen sai kiertää neljässä eri pisteessä. Ulkoilusää oli mitä parhain ja kivaa oli.






Viikko oli mukava lopetttaa 4-vuotis syntymäpäiviin. Paljon onnea tämän viikon juhlijoille🥳.

Maanantaina taas vesileikit, nyt altaille pääsee ryhmä 2.

Hyvää viikonloppua!