Viikko aloitettiin ohjatuilla pienryhmä leikeillä, samat leikit kuin jokunen viikko sitten, mutta eri lapset leikeissä.
Kaupunkileikissä mm.pelastuslaitokselle tuli hälytyksiä ja rakennustyömaallakin riitti vilskettä…
Kotileikissä pestiin pyykkiä ja ripustettiin ne myös kuivumaan, valmistettiin ruokaa ja leivottiin kakku. Vauvojakin hoidettiin ja niille luettiin kirjoja.
Poni- ja barbileikissä saatiin myös kivat leikit aikaiseksi.
Tiistaina ulkojumpassa ajeltiin jälleen ”autoilla”🚗🚘 (lapset olivat autoja) ja liikennevalot🚦olivat toiminnassa, eli vihreällä ajeltiin, keltaisella pompittiin paikallaan odottaen värin vaihtumista ja punaisella pysähdyttiin. Välillä ajeltiin rataa pitkin, oli kapeaa tietä ja tunnelia…välillä piti käydä tankkaamassa ja lopuksi autot kävivät autopesulassa (aikuinen silitteli lapsen selkää)
Keskiviikkona väritettiin ohjeen mukaan 🚦🚗
Torstaina musiikissa lapset pääsivät säestämään erilaisilla soittimilla ”Nalle perheen metsäretki” soitinlorua. Soittimina oli kapulat, rytmimunat, triangeli, rumpu, quiro, kellopeli.
Tässä harjoiteltiin mm.vuoron odottamista soittamiseen.
Perjantaina oli draamaleikin vuoro, se oli tarinallinen leikki ja siinä lasten piti päästä taikurin luokse mm. ylittäen tarkasti joki sekä ryömien varovasti tunnelin läpi. Lapset tykkäsivät ja draamaleikkejä otammekin säännöllisesti, koska ne tuovat mielikuvitusta ja lasten kiinnostus herää leikin edetessä ja opitaan toimimaan ryhmässä yhteistyössä.
Tällä viikolla on myös paljon laulettu erilaisia kulkuneuvo- ja liikennelauluja sekä luettu aiheeseen liittyvä kirja ja lasten omia kirjoja piireillä ja lepohetkillä.
Niina lomailee ensi viikon, joten ryhmässä Hannan ja Eskon kanssa on toinen Niina.
Mukavaa viikonloppua!